Otteluraportti GS Demons – Turku Trojans 16.7.2016
Lauantaina 16.7. Velodromille saapui Naisten Vaahteraliigan kuudennelle kierrokselle GS Demonsin vieraaksi Anders Trojans Turusta. Trojans on pelannut erittäin vahvan kauden, joten ottelusta osattiin odottaa haastavaa.
Ensimmäinen puoliaika meni vielä tasaisissa tunnelmissa. Ensimmäiset pisteet iski tauluun Trojansin Jutta Luhtala, joka breikkasi Trojansin kenttäpuoliskolta ja kiisi 70 jaardia Demonsin maaliin. Pikajuoksuakin harrastava Luhtala on vauhdillaan lähes pitelemätön saadessaan eteensä tyhkän kentän. Demons tasoitti pian pelinrakentaja Tiina Möttösen vahvan juoksun turvin. Puoliajalla ei nähty enempää pistesuorituksia, vaikka sekä Demons että Trojans pääsivät vastustajan maalialueen tuntumaan. Viimeistely jäi kuitenkin puuttumaan, ja lisäksi runsaat rangaistukset molemmin puolin hidastivat pelin kulkua ja nollasivat lupaavia tilanteita. Puoliajalle mentiinkin siis tasapistein 6-6.
Toisella puoliajalla Trojans iski agressiivisesti, eikä Demons enää pystynyt pysäyttämään vierailijoita. Luhtala toi turkulaisille 12 pistettä lisää, joista toinen touchdown tuli erityisen näyttävästi pelinrakentaja Jonna Hakkaraisen heitosta, joka lähti aivan Trojansin oman maalialueen tuntumasta. Trojansin amerikkalaisvahvistus Lea Kaszas, jonka juoksut Demons ensimmäisellä puoliajalla sai pysäytettyä, pääsi toisella puoliajalla esittelemään vahvuuksiaan kaikkiaan viiden touchdownin sekä yhden onnistuneen lisäpisteyrityksen verran. Toisen onnistuneen lisäpisteyrityksen kirjasi nimiinsä Hakkarainen heitollaan Kirsti Nirhamolle.
Demons eteni useita kertoja hyvin Anu Ruotsalaisen, Katri Laineen sekä pelinrakentaja Tuula Möttösen juoksujen voimin, mutta valitettavasti yritykset eivät kantaneet maaliin saakka. Demonsin heittopeli ei myöskään tällä kertaa osunut kohdalleen. Puolustuksen puolella nähtiin totutusti hyviä suorituksia niin Laineelta, Ruotsalaiselta, Venla Nikulalta kuin Anna-Kaisa Saarenpäältäkin, mutta Trojansin vyörytystä ei käynyt pysäyttäminen. Ottelun loppui lukemin 6-52.
Demonsin päävalmentaja Mika Eloranta totesi, että joukkueen kausi on ollut jatkuvaa taistelua loukkaantumisten ja rosterin ohuuden kanssa. Tämän mainitsi myös Demonsin parhaana pelaajana palkittu Anu Ruotsalainen, joka sanoi, että ottelun mittaan väistämättä näkyy se, että suuri osa pelaajista joutuu jatkuvasti pelaamaan molempin suuntiin. Eloranta totesi, että toisaalta rookiepelaajat ovat tällä kaudella saaneet paljon vastuuta ja peliaikaa, mikä on uusien pelaajien kehityksen ja tulevan peliuran kannalta hyvä. Trojansin peli ei Elorannan mukaan ollut yllättävää, sillä erityisesti Kaszasin vahva juoksuosaaminen sekä Trojansin osalta parhaana pelaajana palkitun Luhtalan nopeus olivat ennakkoon tiedossa.
Trojansin Miko Ylikoski ja Jutta Luhtala olivat ansaitusti tyytyväisiä ottelun lopputulokseen. Molemmat totesivat, että voitto Demonsista on ollut haaveissa jo vuosia ja sen eteen on tehty paljon töitä. Trojansin loistavasti sujuneesta kaudesta Ylikoski kiitti osin Lea Kaszasia, joka on siivittänyt juoksuhyökkäystä sekä hyvin pelaavaa hyökkäyksen linjaa. Luhtala täydensi, että päivän ottelussa avainasemassa olivat myös tasaiset onnistumiset. Sekä Ylikoski että Luhtala mainitsivat heikkoutena ottelussa tulleet monet rangaistukset. Trojansin tavoitteena loppukaudelle on tietenkin finaalipaikka ja Naisten Vaahteraliigan mestaruus.
GS Demons pelaa runkosarjan viimeisen kierroksen ottelunsa lauantaina 23.7. kello 13 Velodromilla. Vieraaksi saapuu Jaguars Jyväskylästä.