Golden Spiritin cheerleading-jaosto koostuu 36:stä eri cheer- ja tanssijoukkueesta, jotka toimivat neljässä eri ikäluokassa: minit alle 11 v., youth alle 14 v., juniorit alle 18 v. ja aikuiset yli 16 v. Jokaisessa ikäryhmässä on eritasoisia joukkueita, toiset ovat selkeästi kilpajoukkueita ja osa harrastelijoita, kaikki kuitenkin yhtä tärkeitä seuramme toiminnassa.
Seurassamme toimii useita vasta-alkajille tarkoitettuja joukkueita eri ikäryhmissä. Valitse niistä sinulle parhaiten sopiva joukkue! Suurin osa joukkueista harjoittelee lokakuusta 2021 alkaen omassa hallissamme Kaarelassa, mutta olemme perustaneet alkeisryhmät myös Töölöön, Herttoniemeen, Tapanilaan ja Käpylään. Alkeisjoukkueiden toimintaan pääsee mukaan ympäri vuoden! Tutustu joukkueisiin alta ja ilmoittaudu mukaan kevätkaudelle 2024 myClubissa.
HOBBITS
2016-2019 SYNTYNEET
Hobbits on nuorimmille vasta-alkajille suunnattu cheerleading-ryhmä Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, van esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta. Tästä ryhmästä on hyvä ponnistaa ylöspäin 2x viikossa harjoittelevaan alkeisjoukkueeseen Dryads tai harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-joukkueisiin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
hobbits@goldenspirit.fi
Nanne Haapanen
BUNNIES
2014-2017 SYNTYNEET
Bunnies on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen 2x viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads, harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
bunnies@goldenspirit.fi
Annika Vesioja
Odessa Pietikäinen
Hilla Apajalahti
GRIFFINS
2011-2017 SYNTYNEET
Griffins on vasta-alkajille suunnattu akrobatiapainotteinen cheerleadingryhmä Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa keskittyen akrobatiataitoihin ja kehonhallintaan samalla muihin lajin perustaitoihin tutustuen. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta. Ryhmä sopii hyvin myös oheisharjoitteluksi toisen joukkueen ohelle, jos haluat kehittää akrobatiataitojasi säännöllisesti.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen 2x viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads, harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-, Goblins- tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
OREADS
2012-2015 SYNTYNEET
Oreads on vasta-alkajille suunnattu cheerleading-ryhmä Käpylässä. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen 2x viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads, harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-, Goblins- tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
oreads@goldenspirit.fi
Leimu Roivanen
Ada Matikainen
ELVES
2012-2015 SYNTYNEET
Elves on vasta-alkajille suunnattu cheerleading-ryhmä Tapulikaupungissa. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen 2x viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads, harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-, Goblins- tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta jaa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
elves@goldenspirit.fi
Alisa Träff
HYADES
2011-2015 SYNTYNEET
Hyades on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä Herttoniemessä. Joukkueessa harjoitellaan kerran viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen 2x viikossa harjoittelevaan alkeistason joukkueeseen Dryads, harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-, Goblins- tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
hyades@goldenspirt.fi
Nela Sippola
Parisa Gozaliasi
DRYADS
2012-2016 SYNTYNEET
Dryads on vasta-alkajille suunnattu cheerleadingryhmä, joka treenaa Kultahallilla Kaarelassa. Joukkueessa harjoitellaan kaksi kertaa viikossa lajin perustaitoja ottaen huomioon ryhmän jäsenten nuori ikä. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen harrastetason Unicorns-, Minotaurs-, Nereids-, Goblins- tai Gaias-joukkueisiin, tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
Mira Holmroos-Kolari
Pinja Närhi
CELESTIALS
2006-2010 SYNTYNEET
Celetials on alkeistason level 1 joukkue, joka harjoittelee kaarelassa.
Taitojen karttuessa harrastajat voivat siirtyä iästä riippuen harrastetason Naiads- tai Diwatas joukkueisiin tai voivat osallistua kilpajoukkueiden joukkuevalintoihin.
Harrastusta saa kokeilla kaksi viikkoa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
Oona Prähky
MAMMOTHS
2008 SYNTYNEET JA VANHEMMAT
Mammoths on vuonna 2008 ja aikaisemmin syntyneille vasta-alkajille suunnattu levelin 1-2 cheerleading-ryhmä. Joukkueessa harjoitellaan lajin perustaitoja. Ryhmä ei kilpaile, vaan esiintyy seuran omissa tapahtumissa. Olet tervetullut joukkueeseen sukupuolesta riippumatta.
Harrastusta saa kokeilla kaksi kertaa, minkä jälkeen lähetämme jäsen- ja harjoittelumaksulaskut. Harjoittelu on omalla vastuulla. Kaikkien seuran jäsenten tulee hankkia cheerleading-harjoitukset kattava vakuutus.
Valmentajat:
mammoths@goldenspirit.fi
Oona Prähky