Moikka, oon Christina aka Chrisu ja oon 15 vuotias (-03) ja nyt saatte kuulla minusta ja mun koko cheerleading historiastani!
Alotin cheerleadingin jo vuonna 2009 eli tänä vuonna kertyy jo mahtavat 10 vuotta lajin parissa. Päädyin cheerleadingin pariin mun vanhimman isosiskon kautta kun olin katsomassa hänen cheerleading näytöksiään perheeni ja nuoremman isosiskoni kanssa. Innostuttiin niin paljon lajista että kaksi vuotta myöhemmin, mekin aloitettiin cheerleading uramme!? Silloin vuotena 2009 perustettiin uusi joukkue nimeltä Hobbits joka oli suunnattu mikroille. Valkkukokoonpanoon silloin kuului mm. Amanda joka nytkin valmentaa minua WL:issä 10 vuotta myöhemmin? Siitä lähtien olen aina tehnyt pohjaa, useimmiten pääpohjaa mutta myös sivupohjaa on tullut tehtyä mineissä. Olen ollut myös monesti kattomassa siskojeni EM- sekä SM-kisoja. Toinen siskoistani on ollut WL:ien kanssa voittamassa mm. EM-kultaa sekä maajoukkueen kanssa viime vuonna voitti MM-kultaa??
Tänä vuonna kun on minun toinen kausi WL:issä, niin meidän mahtavan Suomenmestaruuden ansiosta pääsen itsekin edustamaan Suomea sekä tavoittelemaan sekä EM- että MM-kultaa❤?
Lempiasiani cheerissä on että saa paljon uusia kavereita, onnistumiset, kaikki kisamatkat sekä lajin monipuolisuus! Lajiin ei siksi ikinä kyllästy, sillä aina voi oppia jotain uutta? Tavoitteeni keväälle on oppia uusia taitoja stunteissa sekä akrossa. Kevään tavoitteena on saada puhdas ohjelma MM- sekä EM-matolla sekä kehittyä yhdessä joukkueena.
Cheerleading urani aikana olen kisannut todella monet kisat (vuodesta 2011 lähtien) ja myös voittanut mm. Super Cheer kultaa Spellbindereissa sekä päässyt edustamaan Suomea EM-kisoissa?
Vielä pieni fun fact perheestäni: siskojeni lisäksi myös minun vanhempani ovat harrastaneet cheerleadingiä?
Koska oon suomenruotsalainen niin vielä på svenska en liten sak: cheer och WL är bäst!❤?
And a little quote for you all international readers: Never give up on your dreams, if you can dream it, you can do it!???