Moikka, mä oon Elsa. Nyt kerron vähän itsestäni.
Ennenkun alotin cheerleadingin harrastin mm. jalkapalloa, voimistelua, sirkusta, uimahyppyä ja viulun soittoa. Voimistelu rupesi tuntumaan tylsältä ja jalkapallossa en tykännyt siitä kun treenien jälkeen piti vaattet viedä kuivumaan. Joskus kesällä päädyin tekemään stuntteja ja tykkäsin siitä tosi paljon joten päätin aloittaa sillon cheerleadingin. Ennenkuin aloitin cheerleadingin luulin että se on sellaista että heilutellaan huiskia joissain muun lajien peleissä. Mutta sittenkuin alotin cheerleadingin se ei todellakaan sitä ollut. Cheerleadingissa tarvitaan hyvää tekniikkaa, koordinaatiota, motoriikkaa innostavuutta, voimaa, luottoa joukkue kavereihin ja hyvää motivaatiota. Jo aloitus vuosistani asti ihailin WL:ää. WL oli todella kunniannian himoinen ja taitava joukkue. Unelmoin siitä että pääsisin joskus urheilemaan siellä. Silloin se tuntui kaukaiselta unelmalta. Juuri ennen kuin kaudelle 2018 oli karsinnat päätin, että nyt on mun aika karsia WL:ään. Oli jännittävää mennä karsintoihin koska tulin eri seurasta, Funky teamista. Mutta jännitystä lievensi se että karsin yhdessä Anni T kanssa. Turhaa kyllä jännitin koska kaikki otti meidät tosi tosi hyvin vastaan ja olivat todella ystävällisiä.
Noniin tämä on siis mun toinen kausi WL:ässä. Stunteissa teen pohjaa mutta aloitus vuosianani olin nousia. Treeneihin on aina kiva mennä vaikka väsynyt tai huono päivä niin joukkelaiset aina piristää. Olen todella todella innoissaan siitä että ollaan Suomenmestareita ja että päästään edustamaan suomea Maailmanmestaruus ja Euroopanmestaruus kilpailuihin. En voi olla tän kiitollisempi siitä että saan jo toista vuossa urheilla näin huikeessa joukkeessa. Meillä on nyt ihan huikee joukkue ja parhaat valmentajat kasassa. MM- keväältä odotan tosi kovaa treenaamista ja yhteisiä onnistumisia.