Otteluennakko Demons – Steelers, 2.7.2005 kl. 15.00, Velodromi29.6.2005admin

Juhannustauon jälkeen katsotaan, kumpi kärkijoukkueista on saanut pelivireen pysymään yllä ja kumpi joukkue haluaa enemmän voittoa ja jatkamista puhtaalla pelillä. Viime kierroksella peijoonit saavuttivat yhden tiukemmista voitoistaan ikinä ja se osaltaan lisäsi ainakin mukana olleiden pelaajien joukkuehenkeä. Demonit saavutti samalla myös erään merkkipaalun ottaessaan 20. voittonsa peräkkäin ja jokainen joukkue haluaa nyt ahnaasti rikkoa putken. Nyt näyttäisi Varkaudella olevan pieni mahdollisuus tähän. Demonien kokoonpanosta puuttuu edelleen useita avainpelaajia – tosin ei sentään niin paljoa kuin edellisestä ottelusta. Demonien pelinrakentaja saapuu lähes suoraan lentokentältä matkaltaan Kaukoidän Gurunsa luota, joten hyökkäyksen Welholta on odotettavissa varmasti muutamia uusia oivalluksia tuliaisinaan.

Varkaudella on ollut kaksi helpohkoa ottelua, joten todelliseen testiin se ei ole vielä tällä kaudella joutunut. Se voitti Demoneille vaikean Oulun loppujen lopuksi alkukangertelun jälkeen 0-36. Demonien kausi alkoi taasen kaksijakoisesti: esin selvällä ja sitten niukalla voitolla. Yhden ottelun lepo on tehnyt hyvää kotiin jääneille ja pelihalut heillä ovat korkealla. Steelersillä ei tule olemaan helppoa pelata hiidenkattilassa ja viime kaudella kaksi joukkueiden välistä ottelua olivatkin täysin erilaisia. Varkaus on kova kotonaan, mutta ei todennäköisesti pysy Velodromin alustalla Demonilaitureiden mukana. Oulussa kapealla materiaalillakin he ottivat kiinniottoja 300 jaardia. Peli tuleekin todennäköisesti ratkeamaan ns. velodromin pelkoon. Eli siihen tosiasiaan, että Varkaus ei ole Velolla pahemmin voittoja napsinut. Viimeisin ellei ainoa, on tullut Wolverinesista 4.8.2001. Myös kotijoukkueen laaja materiaali näin lomakautena on ratkaiseva tekijä.

Poissa (alustavat):
DL: Arbe Gräsbeck, Antti Penttilä ja Mikko Sammal. LB Heikki Rytkönen, RB Lässy Leskinen

Epävarmat:
Tappis Alanen, Cowboy Viljanen

Loukkaantuneet: OL/DE Junnu Salo